Pro Fide

 

christian_rock_sinse1966pieni
 
Pro Fide nimettiin vuoden artistiksi!

lupausnetKristillinen musiikkisivusto LupausNet on nimennyt Vuoden Valinnat 2011 -listauksessaan Pro Fiden Vuoden artistiksi. Sivusto perustelee valintansa seuraavasti:

"Sen on pakko olla Pro Fide. Vuoden 2011 aikana 45 vuotta täyttänyt orkesteri vastaanotti vuoden 2011 Golden Gospel -palkinnon ja julkaisi syksyllä uudelleen hiotun ja dvd:llä täydennetyn version Live-levystään. Yhtye juhli syntymäpäiviään alkuperäisen, vanhan ja uuden kokoonpanon voimin. Ja keikkaili koko vuoden aktiivisesti ympäri Suomen. Pro Fide on olemassaolonsa aikana kyennyt uudistumaan sekä yhtyeenä että suomalaisen kristillisen musiikin vaikuttajana. Pro Fide pitää sanoman kirkkaana ja evankeliumin ykkösenä."

Orkesteri kiittää lämpimästi Lupaus.Nettiä tunnustuksesta! Vakaa tarkoituksemme on jatkaa valitsemallamme tiellä tänäkin vuonna. Uudistuksiakin on luvassa, nimittäin...

 
Laulaja saa paikan!

Kuten Wikileaks jo viimeisimmän juhlakeikkamme tiimoilta uutisoi, on Heikki Kärhä ilmoittanut lopettavansa yhtyeessä 24 vuoden jälkeen. Yksi hieno aikakausi bändimme historiassa on siis päättymässä. Asian tiimoilta palaveerannut orkesteri on kuitenkin tullut siihen tulokseen, että työtä evankeliumin eteenpäin viemiseksi rockmusiikin keinoin on vielä tehtävänä, joten julistamme uuden laulajan haun alkaneeksi!

Vuonna 1966 perustettu Pro Fide on pitkästä historiastaan huolimatta uutta luova ja eteenpäin menevä yhtye. Itse olemme liittyneet yhtyeeseen vuosien 1994 ja 2007 välillä. Musiikillista nykylinjaamme parhaiten kuvastaa vuonna 2010 julkaistu viimeisin studioalbumimme 6', jolla melodinen pop/rock yhdistyy monenlaisten vaikutteiden kanssa. Pro Fide konsertoi vuosittain noin 15-30 keikkapäivän verran pääasiassa yhteistyössä evankelisluterilaisten seurakuntien ja kirkon järjestöjen kanssa. Useimmiten yksi keikkapäivä sisältää useita esiintymisiä esimerkiksi kouluilla ja nuortentapahtumissa, tilanteesta riippuen joko täydellä rokkisetillä tai sitten pienemmällä kalustolla.

Pro Fide toimii työyhteydessä Suomen Raamattuopiston Säätiön kanssa. Suomen Raamattuopiston Säätiö on Raamattuun ja luterilaiseen tunnustukseen sitoutuva kristillinen järjestö, jonka tarkoitus on muun muassa julistaa evankeliumia ja opettaa Raamattua yhteistyössä luterilaisten seurakuntien kanssa. Yhtye sitoutuu omassa toiminnassaan SRO:n toiminta-ajatukseen. Konkreettisesti työyhteys näkyy vaikkapa siinä, että treenikämppämme sijaitsee Suomen Raamattuopistolla Kauniaisissa.

Haemme bändiimme laulajaa, jolla on halua viedä evankeliumia eteenpäin musiikin keinoin ja sitoutua yhtyeemme toiminta-ajatukseen. Jos tiedät jonkun, joka voisi olla sopiva henkilö, kavalla hänet meille! Jos koet itse kutsumusta laulajan hommaan, ilmoittaudu meille!

 
Kuuma joululahjavinkki!

Nyt pukinkonttiin mahtava paketti nuorille ja vähän vanhemmillekkin!

Jeesus on Herra -paidat oli kova juttu jo 60 -luvulla. Herramme on sama ja paidan sanoma pitää paikkansa edelleen. Hanki siis sinäkin itsellesi tai lahjaksi legendaarinen Pro Fide -paita, joka kertoo oleellisen!

4given_joh paidat_netti

Paitoja saa osoitteesta www.4given.fi ja Pro Fiden keikoilta.
Ostaessasi tuet Pro Fideä ja Suomen Raamattuopiston nuorisotyötä.

 
Pro Fide juhli!

Juhlakeikka on nyt nähty ja koettu, ja hieno ilta oli! Wanha Fidekään ei tyytynyt ratsastamaan menneisyydellä, vaan veti huolella sovitettuja versioita alkuaikojen hiteistä muistuttaen: Jumala on tänä päivänä sama kuin 45 vuotta sitten! Lavalla nähtiin illan aikana lukuisia yhtyeen entisiä soittajia, muun muassa 90-luvun legendaarinen Kärhä-Ikonen-Helo-Repo-Niemelä -kokoonpano, ja illan settilista oli yhtä suurta nostalgiatrippiä 80- ja 90-luvuille unohtamatta uusimman 6'-levyn hittejä. Kuvamateriaalia illasta yritämme saada aivan pikapuoliin nähtäville!

 

Live-levyn ja -videon hieno Encore-painos saatiin julkaistuksi, ja sen voi hankkia omakseen vaikkapa Perussanoman verkkokaupasta. Jeesus on Herra -paidat löytyvät aivan pikapuoliin myös 4Givenin verkkokaupasta kuten myös Pro Fiden keikoiltakin.

 

Viimeisin studiojulkaisumme 6' on tällä hetkellä rajoitetun ajan Maanalaisen levykaupan 10 € kampanjassa, joten viimeistään nyt se kannattaa hankkia itselleen!

 
Live - Encore-painos nyt tilattavissa!

Live - Encore-painos on nyt tilattavissa Perussanoman verkkokaupasta 20 euron hintaan! CD+DVD-paketti on sisältönsä puolesta täyttä tavaraa ja vieläpä komeisiin kansiin pakattuna. Juhlakeikalla torstaina 22.9. Temppeliaukion kirkossa Helsingissä on levyn virallinen julkaisu, ja siellä ovat myös levyt myynnissä.

 
JUHLAKEIKKA, JUHLAJULKAISU JA KLASSIKKOPAIDAT!

encore_250Alkaneen syyskuun myötä Pro Fide -yhtyeen leiristä kuuluu hulppeita uutisia. 45 vuotta täyttävää orkesteria juhlistetaan Helsingissä Temppeliaukion kirkossa torstaina 22. päivä kuluvaa kuukautta, jolloin juhlakeikan merkeissä lavalle marssitetaan nyky-yhtyeen lisäksi "wanha" Pro Fide, joka koostuu lähes täysin yhtyeen alkuperäisjäsenistä. Wanhan yhtyeen jälkeen lavan valtaavat nuoret rokkarimme maestro Kärhän johdolla. Luvassa on tuoreimpien hittien lisäksi Kuustosen ja Kelan aikaisia hittejä ja harvinaisuuksia sekä vierailevia soittajia! Pro Fide toivottaa kaikki gospelrokin ystävät tervetulleiksi juhlakonserttiin 22.9. kello 19. Liput 5 €.

 

Juhlakeikalla Temppeliaukion kirkossa 22.9. julkaistaan pala suomalaisen gospelrokin legendaarisinta historiaa, 15 vuoden takaisten Live-videon ja -levyn Encore-painos, eli uudelleenmasteroitu CD encorebiisillä varustettuna sekä keikkatallenne DVD:llä samoihin kansiin pakattuna. Live-levy ja video sisältävät ison pinon gospelklassikoita kuten Mua Jeesus kutsuu, Jos mieles on tyyni, Minä kuulin ja Kevät 0033. Live - Encorepainoksen täysin uusitun kansitaiteen on tehnyt Taneli Törölä, ja kansien välistä löytyy biisien tekstien ja runsaan kuvamateriaalin lisäksi kristillisen nuorisotyön pioneerin, Sleyn Nuorisotyön johtaja Juha Heinosen kirjoittama esipuhe. DVD-puolella bonusmateriaaliakaan ei ole unohdettu: huikealla bonusvideolla kurkitaan videosessioiden kulisseihin ja tutustutaan gospelmuusikon tärkeisiin oheistarvikkeisiin. Kaiken kaikkiaan hieno julkaisu on siis kyseessä!

 

Samalla rysäyksellä myyntiin tulee myös tutut Jeesus on Herra -paidat! Taiteilija Pirjo Wariksen 60- ja 70-lukujen taitteessa Pro Fidelle ja SRO:n nuorisotyölle suunnittelema logo koristaa teeppareita taas monen vuoden odotuksen jälkeen. Viimeksi, kun näitä on ollut saatavilla, ovat olleet varsin suosittuja, joten huolehdi, että saat omasi! Paidat myynnissä siis juhlakeikalla, tarkempaa myynti-infoa tuonnempana!

 
Golden Gospel -palkinto Pro Fidelle!

hessujagospelenkeli

Orkesterimme vastaanotti Joensuussa Golden Gospel 2011 -palkinnon! Lämmin kiitos tunnustuksesta Suomen Gospel ry:lle ja erityinen kiitos myös kaikille Pro Fide -veteraaneille, joille orkesterin nykymiehistö välittää onnittelut! Työ evankeliumin eteenpäin viemiseksi rockmusiikin välityksellä jatkuu jälleen lauantaina 13.8. ulkoilmakeikalla Savonlinnan torilla, jossa gospelrokki soi alkaen kello 18. Nähdään keikoilla!

 
Mukavaa kesää!

"Saat iloita kun aurinko paistaa ja luonto kukoistaa.
Saat Jumalamme armoa maistaa, on kaikki hyvin taas."
(Murhe kerrallaan -Pro Fide)

Pro Fide on perinteisesti hiljaiselon vallassa näin kesän helteillä. Soittajatovereistamme on moni työnsä puolesta ympäri suomea pitämässä mm. rippikoululeirejä. Elokuussa orkesteri kuitenkin taas aktivoituu aurinkorasvan ja rantahiekan peitosta. Luvassa on mm. Joensuun Gospel-festarit ja Savonlinnan torikävijöiden hämmentämistä kiivaalla rokettimusisoinnilla.

Elokuun lopulla on mahdollista kuulla Pro Fideä myös kevyemmällä korvalla, kun musisoimme Hengellisillä syventymispäivillä Helsingin Temppeliaukion kirkossa. Vuosi sitten lipsahdettiin jopa vähän jazzin puolelle. Katsotaan miten tänä vuonna käy...

 
Lisää artikkeleita...
<< Alkuun < Edellinen 1 2 Seuraava > Loppuun >>

Sivu 1 / 2